Valikko

Medium power 6.8 alkaen

27.07.2018 11:35:26 Koski Paula

Olen kehittänyt medium powerin siten että se palvelee sinua mahdollisimman paljon, sinä et tarvitse miettiä mitä tehdä milloinkin vaan tulemalla tunnille ja kehityksesi on taattu. Minulla on työkalut kehitykseen ja siinä mennäänkin kategorioittain siten että ensiksi aloitetaan 6.8 peruskestävyydellä ja jatketaan siitä sitten eteenpäin, jolloin vuoden päästä kehityksesi on tullut automaattisesti eteenpäin huomaamattakin.

Olen kysynyt treenaajiltani nyt että olisivatko he ajatelleet vuosi sitten tekevänsä esim. voimatempausta, työntöä, rinnallevetoja levytangolla, jolloin vastaus oli että liikkeet olisivat ollut haastavia ja tunneille ei ehkä olisi tullut. Olemme tehneet pohja työt kunnolla ja kehitystä esim. tempaukseen ollaan tuotu pikku hiljaa ohjelmien muuttuessa.

Se miksi nyt suunnittelen tuntejani kahdelle tavalle on syy siihen että sinäkin pääset tempasemaan, työntämään, tekemään enemmän levytangoilla tulevaisuudessa ja että he jotka jo ovat salini asiakkaita heidän kehitys jatkuu eteenpäin ja haasteita löytyy sopivasti.

Haluan että sinä teet teknillisesti oikein liikkeet joista saat sitten myöhemmin nauttia, on prioriteettinä ykkösenä siksi tunneillani neuvon sekä ohjailen mahdollisimman paljon. Toki annan työrauhan heille jotka sitä haluavat. Tämä on kuin valmennusta mutta ryhmänä.

Olen vuoden aikana tehnyt töitä asiakkaitteni eteen ja työ jatkuu. Työ on ollut vaativaa, mutta hauskaa. Tänä päivänä nään tuloksia treenaajistani ja olen erittäin ylpeä heistä ja heidän saavutuksistaan. Odotan innolla mihin heidän kehitys jatkuu.

Haluan että mahdollisimman moni treenailee tavoitteellisesti, se ei tarvitse olla mihinkään kilpailuun tähtäävää vaan ihan jokainen voi treenailla tavoitteellisesti jolloin työn tuloksia näkyy. Olen pyrkinyt siihen että liikkeet ovat sopivan haasteellisia ja että niistä saadaan kaikki hyöty irti jotta meidän kehitys jatkuu eikä jää junnaamaan paikallaan. 

Ryhmän voima on melkoinen ja tässä ajatus siitä että teen kaksi vaikeusasteista samalle tunnille, tekee työnikin kyllä haasteelliseksi, mutta me kaikki voidaan auttaa siten toinen toistamme, koska sinä joka et ole koskaan esim. tehnyt rinnallevetoja voit katsoa ryhmässä kun toinen tekee ja miettiä että sinäkin joku päivä teet näin ja paljon muutakin.

Eli uudet ohjelmat lähtee käyntiin 6.8 ja ovat sen neljä viikkoa aina samat. Tehdään kahta liikettä vuorotellen ja paikkoja on viisi. Saat tehdä omassa tahdissa sekä oman kuntosi mukaan, valita kevyemmän tai raskaamman liikkeen, miten se sinulle sopii. Elikkäs olet lämpimästi tervetullut syke, toiminnallisen salin tiimiin.

Jos sinulla jäi jokin ajatus mietityttämään soittele numeroon: 040-5185443 tai laita kyssäri sähkäriin: info@paulakoski.fi

Muistutan että tunnin hinta on 5€ tunteja on aamuisin ma ja to 9.00-10.00 sekä iltaisin: ma ja to 17.45-18.45

Jos käyt joka viikko kerran tulee vuoden hinnaksi 260€ joten aika halpaa ryhmävalmennusta, jossa saat ohjausta, neuvoja sekä vinkkejä pitkin matkaa. Ota tästä koppi ja nähdään salillani!

Ajankohtaista

Kaikki uutiset