Valikko

Kuulumisia saliltani

16.06.2023 11:16:54 Koski Paula

Kevät 2023 oli toiminnallista aikaa.

On vedetty eri taholle piirejä niin tuolijumppaa kuin kuntosalitreenejä eläkeläisille. 3 tuolijumppaa viikossa, 3 toiminnallista kuntosali treeniä, medium poweria sekä syke action tunteja. Treeniryhmä aloitti painonnosto treenit ja se jatkuu yhä tavoitteellisesti tänäkin päivänä.

 

Kaksi kertaa viikossa teen kotihoitoa Kokkolassa sekä kuntoutan ikäihmisiä siellä sekä valmennan ja pidän ryhmätunteja kuntosalilla.

Näin se on kevät mennyt tohinalla, osa piireistä loppui jo maaliskuun lopussa ja osa piireistä ensi viikolla vasta sekä muut tuolta väliltä.

 

Pidän liikuntaneuvontaa Evijärvellä sekä vedän omilla vuoroillani elintapaohjausryhmää siellä vuodenloppuun.

Kesätreenit alkoi heille jotka ovat siihen osallistunut viime viikolla ja jatkuu sinne syyskuun alkuun saakka. Erilaisia touhuja tehdään tämän 12 viikon aikana ja mukava porukka on lähtenyt matkaan mukaan. Ollaan jo tehty toiminnallista ulkoreeniä taidekartanon pihassa sekä tällä viikolla käytiin Ingmannin sohvalla tekeen omalla kehonpainolla reeniä sekä vähän kierreltiin välissä polkua ympäri. Ensi viikolla onkin Räyrinki vuorossa pienvälineillä.

 

Toki valmennan vielä yksilövalmennuksin ( painonnostoa) sekä vedän treenejä yksilöllisestikin. Muutamille päivittelen kuntosali ohjelmia. Eli näin tämän yrittäjän päivät täyttyvät erillaisin kokonaisuuksin.

 

Nyt olen lähdössä ottamaan oppia lisää Tampereelle painonnoston valmentajakoulutuksen taso 2 lle jossa vielä syksyllä sitten kaksi lähijaksoa tulossa. Näin saan lisä oppia ja pystyn valmentamaan paremmin rakasta lajiani painonnostoa.

 

Kevään aikana tehtiin yhdessä mieheni kanssa ( tieten sellaisen henkilön opastuksella joka näitä on tehnyt aikaisemminkin ) salilleni painonnosto lava jollaista näillä leveys asteilla ei ole. Siihen on hyvä tiputtaa raskaat painot max. 100kg :) Lava on tehty kooksi 3 x 3 ja se on ns. kisalavan peruusteella tehty jotta saadaan turvallisesti nostaa ja pudottaa kunnioittaen vanhaa koulun lattiaa.

 

Toki lava on mukava omissa treeneissä mutta myös tullut käyttöön kun treeniryhmäni aloitti painonnoston uran keväällä ja ollaankin menestyneesti kisoissakin jo pärjätty. Toisilla ollut jo kolmet kisat kun joillakin ei vielä kisoja alla tai yhdet kisat. Tulen priorisoimaan valmennukseni ja aikani tulevaisuudessa painonnostoon ja haluankin että saan viedä lajia yhä laajemmalle asiakasryhmille. Tätä varten kouluttaudun lisää että tieto/ taitoni vastaa kysyntää ja voin mahdollisimman laadukkaasti valmentaa asiakkaita jotka haluavat oppia tempaamaan ja työntämään.

 

Olen kiitollinen siitä että voin tehdä työtä niin ikä ihmisten kuin työssäkäyvien kanssa mutta tulevaisuudessa haluan myös mukaan nuoria. Nuoria jotka ovat kiinnostuneet painonnostosta. Minulla on tilat, omakohtaista kokemusta sekä jo tieto/ taitoa siitä taso 1 koulutuksen jälkeen ja syksyn aikana toivon mukaan pääsen läpi taso 2 tai sitten kun sen aika on.

 

Kesä mennään kesätreeni ryhmäläisten kanssa, medium power pyörii torstaisin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, liikuntaneuvonnan, elintapaohjausryhmän, valmennettavien sekä kuntoutuksen että lähihoitajan työn puitteessa, mutta lomaakin viettelen matkan varrella.

Käydään kuun lopulla rukalla perheen kanssa, ensi kuussa kolilla mieheni kanssa viettämässä 20 vuotis päiviä ja vielä heinäkuun lopulla vko 30 ja 31 lomailen jolloin tiedossa varmaan perheen naisten retki jonnekkin paikkaa ei vielä tiedossa. On mukavaa aina silloin tällöin tehdä reissuja jolloin on aina mitä odottaa ja ehkä vielä elokuussa vietän vielä muutamia ns. vapaa päiviä ennen syksyn aikatauluja.

 

Toivotan oikeen hyvää kesää ja muista liikkua ja tehdä myös lihaskuntoharjoitteita sillä meidän lihakset ei ymmärrä meidän vuodenaikoja vaan tarvitsee lihasten huoltoa niin kesällä kuin talvellakin. Nähdään ryhmissä, valmennuksissa tai muuten vain. 

 

Ajankohtaista

Kaikki uutiset