Valikko

Sykkeen tulevaisuus

01.01.2020 15:25:00 Koski Paula

Vuosi 2020 tuo tullessaan muutosta Sykkeen aukioloaikoihin. Viikosta 2 sali on avoinna kerran viikossa, pääosin torstaisin muutamia keskiviikkoja lukuunottamatta.

Pidettiin joulukuun 30 päivä illalla ryhmätunnit siten että toisella puolella oli medium power ja toisella circuit. Treenaajia oli mahtava määrä ja kummatkin toteutui. Tunnin jälkeen palaute oli hyvä. Treenaajia ei haitannut ohjaukset jossa kuului kellon tikitystä ja huutoa vaihdosta vaan pystyivät keskittymään hyvin tekemiseen. Sen lisäksi on varmaan hyvä nähdäkin minkälaista se toinen ryhmä tunti on jos ei ole aikaisemmin käynyt jos kerkiää tauoilla kassohan.

 

Aamun medium power pysyy klo 9.00 niinkuin ennenkin. Poikkeuksena on vain ne keskiviikot jolloin sali auki ja joudutaan aloittamaan puoli 9 koska itse joudun lähteä ohjaamaan toista tuntia.

Toivonkin että tämä muutos ei toisi teille asiakkaani paljoa esteitä vaikka tunti aikaistukin sillä haluan että jokainen teistä liikkuisi ja saatta lihaskuntoa.

 

Tämä muutos tulee siksi että tammikuun 22. pv aloitan Kokkolan Ole Fit salilla valmentajana, mutta haluan pitää omat ryhmät ja teille asiakkaani täällä likempänä palveluni.

Treeniryhmät yhdistyvät ja tuovat oman mausteen tunnin sisältöön. Siellä lähdetään tekemään voimaa  eri lihasryhmille ns. tavoitteellisen ohjelman mukaan. 9.1 alkaakin seuraaa 8 viikon jakso jolloin saadaan sekä 1 että 2 tehdä omia juttuja ja viedä niitä eteenpäin.

Toivon erittäin liikunnallista sekä energistä vuotta jokaiselle teistä. Nähdään tunnilla!

Ajankohtaista

Kaikki uutiset